Pappi saa harvoin työstään rakentavaa palautetta työyhteisöltä tai seurakuntalaisilta ja kiireen keskellä ehtii harvoin jakamaan ideoita ja ajatuksia kollegojen kanssa. Seurakuntalaisilla on odotuksia ja varsin epärealistisiakin toiveita kirkon työntekijöitä kohtaan. Koska uskontoon liittyvät asiat nostavat monissa voimakkaita tunteita ja toimitusten yhteydessä tapaamani ihmiset ovat muutenkin tilanteessa, jossa tunteet ovat pinnassa, on palaute yleensä sen mukaista: jos he kokevat papin onnistuneen, ovat kiitokset ylitsepursuavia. Jos taas en täytä heidän odotuksiaan syystä tai toisesta, voivat moitteet ja pettymykset purkautua varsin suorasanaisesti. Kirkkovieraan tavallisin kommentti taas on ”kiitos hyvästä saarnasta”.

En halua jämähtää työssä paikalleni, vaan kaipaan mahdollisuutta pohtia ja peilata työtäni. Kiertolaisvuosien taakka tuntuu yhä hartioillani ja haluaisin päästä purkamaan sitä jonkun kanssa. Pelkään, että purkamatta jäänyt rankka työhistorian alku voi vaikuttaa jaksamiseeni. Niinpä ryhdyn tutkailemaan pääsisinkö työnohjaukseen. Kirkkoherra tietää kertoa, että voin käydä työnohjauksessa kirkon hyväksymillä työnohjaajilla työajallani. Ohjattavia ottavan työnohjaajan löytäminen sopivan matkan päästä onkin sitten vaikeampi tehtävä, sillä ohjaajia on vähemmän kuin ohjausta kaipaavia. Kirkon työnohjaajat antavat ohjausta oman työnsä ohella tai sen osana, mikä rajoittaa ohjattavien määrää. Suositus on, ettei työnohjaaja ole saman työyhteisön jäsen kuin ohjattava, mutta yleensä seurakunnat suhtautuvat nuivasti siihen, jos matka ohjaukseen on aikaa vievä ja kallis.

Kirkon hyväksymän työnohjaajan löytyminen osoittautuu vaikeaksi tehtäväksi. Lopulta päädyn mutkien ja kyselyn jälkeen jo eläkkeelle jääneen kirkkoherran pakeille. Hänellä on myös kirkon työnohjaajan tutkinto ja hän on parin huilivuoden jälkeen päättänyt vielä ottaa ohjattavia. Koska eläkeläisellä ei enää ole työhuonetta kirkkoherranvirastossa, käyn ohjauksessa hänen kotonaan. Minua se ei haittaa, mutta hän ei oikein osaa päättää onko järjestely hyvä vai ei. Hän ei kuitenkaan saa järjestettyä itselleen tilaa paikallisesta seurakunnasta, eikä hän oikein innostu ajatuksesta, että hän joutuisi ajamaan minun työpaikalleni.

Muutama ensimmäinen ohjaus kuluu risaisen työhistoriani selvittelyyn. On hyvä saada puhuttua kiertolaisvuosien asioita jollekin ja ohjaaja on leppoisan tuntuinen ihminen. Sen jälkeen saan tehtävän asettaa ohjaukselle tavoitteet. Kirjaan ylös muun muassa että toivon ohjauksen auttavan minua löytämään yhteenkuuluvuudentunteen muiden pappien kanssa ja kehittävän pappisidentiteettiäni, sekä kannustavan minua tekemään kesken roikkuvan pastoraalitutkinnon loppuun. Hämmästyn tavattomasti, kun ohjaaja tavoitteeni luettuaan tokaisee, että minun kannattaa myös miettiä muualle kuin kirkkoon sijoittumista. En yllätykseltäni saa kysyttyä, miltä pohjalta hän sitä ehdottaa, sillä eihän hän tunne minua ennakolta oikeastaan lainkaan. Ehkä kyseessä on hänen ohjaukseensa jostain syystä kuuluva normaali kehotus.