Ennen pappisvihkimystä piispa kertoo, että ensimmäisessä työpaikassa uusi pappi perehdytetään tehtäviinsä. Ordinaatiokoulutusta vetävä tuomiorovasti on realistisempi. Hän arvelee, ettei seurakunnalla ole aikaa ja kiinnostusta perehdyttää minua, koska työkomennukseni on niin lyhyt. Lisäksi kirkkovuoden tärkein juhla, pääsiäinen on käsillä. Tuomiorovasti on valitettavasti oikeassa: saan perehdytystä tehtäviin juuri sen verran, kuin jaksan kysellä. Hautajaiset ovat ainoa kirkollinen toimitus, jota pääsen seuraamaan ennen kuin itse joudun ”sorvin ääreen”. Kirkkoherra on sitä mieltä, että jumalanpalveluksia ei pidä liiaksi suunnitella ja hän voi toimia hyvinkin improvisoiden. Vuosikymmenten työkokemuksella se onnistuu, mutta minä kaipaan selkeiden ohjeiden tuomaa turvallisuutta. Selviydyn jotenkin hengissä niin ensimmäisestä messun liturgiasta kuin toimituksista, vaikka kastankin ensimmäisen lapsen vahingossa sekä etu- että sukunimellä.

Nautin siitä että pääsen viimein tekemään papin kaikkia tehtäviä, vaikka opetteleminen ja elämä entuudestaan vieraalla paikkakunnalla on rankkaa. Hieman turvallisuuden tunnetta tuo se, että meitä uusia pappeja on useampia samalla seudulla ja meidät on majoitettu lähelle toisiamme. Voimme jakaa kokemuksia, sen mitä töiltämme ehdimme ja jaksamme. Muilta kuulen, että palkkaukseni ei todennäköisesti ole aivan oikea. Saan kirkkoherran määräyksestä minimipalkkaa, vaikka minun kuuluisi saada kappalaisen sijaisen palkkaa ja yksi ikälisä. Raha ei kuitenkaan ole minulle tärkeintä ja vaikka tilanne harmittaa, annan asian olla.

Viiden viikon virkamääräyksellä vihkimyksen saanut nuori pappi on vanhemmille työtovereilleni ihmetyksen aihe. Eräs heistä pukee pohdiskelunsa sanoiksi ”taidat olla piispan lellikki”. Itse koen itseni kaikkea muuta kuin lellikiksi ja tiedän, etten ole ainoa todella lyhyellä virkamääräyksellä papiksi vihitty hiippakunnan historiassa. Viiden viikon lähetessä loppuaan, alan tajuta miten epävarmaa elämäni on pätkätyöläisenä: pestini pitenee kolmella viikolla, mutta sen jälkeen edessä häämöttää muutto jonnekin. Seudulla on kyllä avoimia sijaisuuksia, mutta niihin löytyy minua kokeneempia tekijöitä.

Kevät on sinä vuonna myöhässä, mutta viimein lumi sulaa ja maisema alkaa vihertää. Tutustun vapaahetkinäni asuinpaikkani lähitienoisiin ja nautin kevään vihreydestä, auringon lämmöstä ja muuttolintujen saapumisesta. Löydän kävelymatkan päästä monta mielenkiintoista paikkaa ja hurmaavan kahvilan, jonne teen ”pyhiinvaelluksia”. Totean hieman harmitellen että voisin hyvinkin viihtyä täällä, jos siihen suinkin tarjoutuisi mahdollisuus.

Täytän kevään lopulla kolmekymmentä, mutta kolmenkympin kriisiä en ehdi potea. Siitä pitävät huolen työt ja muutto. Syntymäpäiväni kuluu vähiä tavaroita pakatessa ja asuntoa siivotessa, sillä muutaman päivän kuluttua on jo oltava töissä 150 kilometrin päässä. Löydän onneksi jälleen avuliaan ihmisen, joka suostuu kuljettamaan omaisuuteni ja kissani seuraavaan osoitteeseen. Mihin joutuisin ilman näitä ystävällisiä ja avuliaita ihmisiä?