Kirkkoherran virkavapaat jatkuvat, mikä merkitsee myös minun töideni jatkumista. Alan katsella itselleni asuntoa työpaikkakunnalta, sillä riittävän lyhyt työmatka mahdollistaisi vaikkapa liikunnan harrastamisen nykyistä paremmin. Seurakunnan erään työpisteen yhteydessä olevasta asuintalosta vapautuu kaksio ja minä aloitan jälleen kerran pakkaamisen. Vihaan muuttamista, mutta tällä kertaa se tuntuu aiempaa mielekkäämmältä. Saan työkavereiltani muuttoapua ja niin muutto sujuu aiempia työn aiheuttamia muuttoja helpommin. Onnistun järjestämään kyydin äitini luona yli kaksi vuotta varastossa olleille tavaroillenikin. Kun availen varastosta haettuja laatikoita, yllätyn kerran toisensa jälkeen siitä, mitä kaikkea tarpeellista ja kaunista minulla onkaan.

Tästä asunnosta alkaa muodostua koti, vaikka talo sijaitsee levottomalla paikalla ja ikkunat helisevät joka kerta rekan kiihdyttäessä makuuhuoneeni kohdalla. Rekkoja riittää, sillä asun teollisuusalueelle vievän reitin varressa. Paikalliset ”veljet” tapaavat istuskella aidalla keittiöni ikkunoiden alapuolella ja nauttia nestemäisiä eväitään. Totuin opiskeluaikana erään Helsingin pääväylän meteliin ja totun tähänkin. Luonani käyvät harvat vieraat vain valittavat asuntoon kantautuvaa äänimaailmaa.

Rakennan kotia, mutta tulevaisuuteni on yhä epävarma. Kirkkoherran paluusta ei ole mitään tietoa, joten sijaisuuteni jatkuvat ainakin toistaiseksi. Aluksi teen aikuistyön papin tehtäviä, mutta kun nuorisopappi ilmaisee haluavansa vaihtaa työalaa, siirryn nuorisotyöhön. Vaihdos on minulle mieleinen, sillä saan sen myötä siirtyä nuorisotyön tiimiin. Aikuistyössä olen ollut vailla minkäänlaista työtiimiä, enkä ole muutoinkaan tuntenut olevani omimmalla paikallani. Jokainen samassa työpaikassa ja samassa kaupungissa vietetty viikko on minulle tervetullut, joten notkun sijaisuuksissa vuoden verran. Oivallan että työyhteisön pinnan alla muhii luurankoja, mutta saan tehdä rauhassa työtäni ja työtiimi on toimiva. Seurakunnassa käynyt työyhteisökonsultti saa tilannetta aukeamaan muutaman sentin verran.

Voisin pinnan alla olevista ongelmista huolimatta jatkaa täällä ja toivon saavani viran, mutta epäilen, ettei tilaisuutta tule. Nuorisopappi ei viihdy ja hakee jatkuvasti muualle. Hänestä kuitenkin puhutaan niin paljon pahaa, että työpaikan saanti on vaikeaa. Naimatonta, muualta muuttanutta nuorta naista ei ole hyväksytty kunnolla työyhteisöön ja hänet liitetään puheissa milloin keneenkin naiseen. Tämä naimattomien naisten lesboiksi nimittely tuntuu olevan täällä tapana. Paikkakunnalla on vaikea solmia ystävyyssuhteita, varsinkin jos on tullut muualta. Kun yksinäisen naisen ystäväpiiri rajoittuu helposti muutamaan samassa elämäntilanteessa olevaan naiseen, alkaa pahan puhuminen. Joudun itsekin niiden kohteeksi, ainakin jossain määrin ja se satuttaa. Perättöminen ilkeiden puheiden siipiä on tavattoman vaikea katkaista.