Isän kuoltua olen vielä vuoden kotona, vaikka olin aiemmin ajatellut pyrkiä heti muualle opiskelemaan. Olen hämmentynyt, enkä saa siksi luettua pääsykokeisiin. Samalla kuitenkin nautin uudesta vapauden tunteesta. Voin rauhassa pysähtyä vuodeksi miettimään elämäni suuntaa, kun isää ei enää ole. Saan peruutuspaikan kotikaupungissa sijaitsevasta oppilaitoksesta ja vietän nuoruuteni onnellisimman vuoden. Asennoidun opiskeluun niin, että teen parhaani vaikka tiedostankin aikovani teologiseen.

Ensimmäisen vuoden ajan isä kummittelee. Kaupungilla kulkiessani saatan säpsähtää, kun jonkun miehen kävely tai pukeutuminen tuovat minulle  mieleen isän. Silloin tunnen maailman hetkeksi pysähtyvän ja kylmenevän, kunnes ymmärrän että siinä ei ole isäni. Näen hänestä painajaisia usean vuoden ajan. Niissä isä palaa yllättäen takaisin kotiin ja on poikkeuksetta vihainen, sarkastinen ja kylmä. Vasta pidemmän ajan kuluessa painajaiset muuttuvat vähemmän ahdistaviksi ja harvenevat. Vielä vuosien kuluttua näen isästä painajaista silloin, kun pohdin jotain tavallista suurempaa ratkaisua elämässäni.

Seuraavana kesänä käyn pääsykokeissa ja syksyllä aloitan opiskelun teologisessa tiedekunnassa. Kuuntelen ihmetellen muiden opiskelijoiden kertomuksia nuoruuden ihastumisistaan, kielikursseistaan ja perheistään. Tunnen tulevani eri maailmasta kuin he, niin erilaista on elämäni tähän saakka ollut. Erilaisuuden ja irrallisuuden siemenet on kylvetty minuun syvälle jo lapsuudessa. Tunteista on vaikea päästä irti, mutta yritän sopeutua ja löytää oman paikkani opiskelijamaailmassa.

Minulle opiskelijaelämä ei ole juhlimista ja rajojen kokeilua, vaikka nautinkin pääkaupungin elokuva, konsertti ja muusta kulttuuritarjonnasta, sekä seikkailen opiskelutoverieni kanssa Seurasaaressa, Suomenlinnassa, käyn vappubrunssilla Ullanlinnan mäellä ja Kaivopuiston konserteissa. Ennen kaikkea minä kuitenkin yritän jaksaa opiskella, vaikka menneisyyden taakat ja nykyisyyden haasteet painavat hartioitani.

En pidä Helsingistä erityisen paljon, mutta opin etsimään kaupungista sen hyvät puolet. Yksi niistä on eri puolilta maata tulevien, hyvin erilaisten ihmisten tapaaminen. Samalla yritän hahmottaa kuka olen ja oppia viimein elämään itse omaa elämääni. Tajuan voivani viimein itse päättää mitä haluan ja niinpä otan kissan ja sitten toisenkin. Ne tuovat minulle kosolti iloa vuosien varrella, vaikka kynnys lemmikin ottamiseen onkin aluksi korkea. Haaveilen myös koirasta, mutta terve järki kehottaa odottamaan ja katsomaan mihin suuntaan elämä kulkee opintojen jälkeen.