Papiston työlistat tehdään kolme kertaa vuodessa ja lähetetään tuomiokapitulin hyväksyttäviksi. Kesän lista tehdään keväällä ja se yltää syyskuun loppuun saakka. Kirkkoherra kysyy meiltä lomatoiveita, mutta minulle ei ole lomaa paljoa kertynyt. Kaksi nuoriso-ohjaajan toiveesta aivan peräkkäin sijoitettua rippileiriä ja pitkään töissä olleiden pappien lomat sanelevat tarkkaan sen, milloin voin pitää muutamat hassut lomapäiväni. Olen tehnyt monta vuotta töitä ilman kunnon pitkää kesälomaa ja yritän kuvitella miten ihanalta sellainen tuntuisi.

Kun työlistat ilmestyvät lokerikkoihin, on kirkkoherra itse jo lähtenyt lomalle. Katson listaa hämmästyneenä, sillä minulle on merkitty lomapäivieni lisäksi vain muutama vapaapäivä koko kesälle. Yritän selvittää asiaa kappalaisen kanssa, mutta hän ei ota listaan oikein mitään kantaa. Hän sanoo vain, että kaipa vapaapäivineni poisjättämiseen kesäjaksolla on syynsä. Kauhistelen miten tulen selviytymään kesästä, kun virasto kaiken lisäksi vaatii minua olemaan aina, myös harvoina vapaapäivinäni puhelimella tavoitettavissa. Heidän mukaansa kyseessä on kirkkoherran nimenomainen määräys. Kerran olen mennyt ystävien luo paikkaan, jossa matkapuhelin ei toimi ja saan siitä jälkikäteen satikutia viraston työntekijältä.

Kirkkoherran palattua lomiltaan otan asian puheeksi. Hän huomaa virheen ja toteaa, että virasto on puhunut omiaan. Hänen omien sanojensa mukaan hän toivoo meidän nimenomaan pitävän vapaamme vapaina –myös puhelinpäivystyksestä. Tunnen itseni viraston hyväksikäyttämäksi. Heille on luonnollisesti helpointa, jos papit ja kanttorit saa helposti kiinni maanantaista perjantaihin, mutta mitähän he pitäisivät siitä, jos soittelisin heille lauantaisin ja sunnuntaisin. Opin, ettei papin vapaapäiville ole sopivaa ajankohtaa olemassakaan. Aina joku valittaa, ettei pappia saa kiinni silloin kun häntä eniten kaivattaisiin.

Kesän työtehtävät ja työrytmi poikkeavat talven työstä jonkin verran. Silloin kun monta pappia on yhtä aikaa lomalla, on töitä enemmän ja kun olemme kaikki töissä, on työtahti varsin leppoisa. Kesähartaudet, vihkimiset ja rippikoulu kuuluvat papin kesään. Pidämme rippikoululeirejä kahdessa eri leirikeskuksessa, joista alkeellisempi on suosikkini. Hienompi leirikeskus on kuin hotelli suurine sähkösaunoineen, liikuntasaleineen ja käytävien varsilla olevine huoneineen. Siellä ei muodostu samanlaista leirihenkeä, kuin paikassa jossa nukumme hirsimökeissä ja peseydymme vanhanaikaisesti pesuvadin ja vesikauhan kanssa puusaunassa. Pidän nuorten kanssa työskentelemisestä ja touhuamisesta, vaikka leirielämä on rankkaa intensiivisyytensä vuoksi. Nuoret ja lapset ovat suoria, eivätkä turhaan kumarra pappia ammatin takia. He joko pitävät ihmisestä tämän itsensä vuoksi, tai sitten eivät.