Seison minulle tuntemattoman kirkkoherran ja hänen puolisonsa kanssa hämärässä huoneessa. Kirkkoherra esittää minulle muutamia kysymyksiä ja ilmoittaa sitten, että ”kelpaan” heillä yllättäen auki tulleeseen viiden viikon mittaiseen sijaisuuteen. Yleensä papiksi vihkiminen edellyttää vähintään puolen vuoden kokoaikaista työpestiä, tai vuoden mittaista puolitusta. Olen kuitenkin luvannut piispalle olla puoli vuotta heidän käytettävissään ja ensimmäinen työpätkä häämöttää edessäni. Arvio ”kelpaa” ei kuulosta kovin rohkaisevalta, mutta jotenkin on päästävä alkuun. Olen soittanut moneen hiippakuntaan ja vielä useammille kirkkoherroille, mutta kun minulla ei ole vihkimystä, on työtä vaikea saada. Kukin hiippakunta työllistää ensin omat työtä vailla olevat pappinsa ja uusia vihitään vasta kun tarvitaan.

Pappisvihkimystä edeltävät viikot ovat kiireisiä. Matkaan Tampereelle antamaan mittoja virkapukua varten ja etsin kaupoista mustia kenkiä ja takkia. Säästöni hupenevat tarvittaviin vaatehankintoihin, sillä papin on ostettava työvaatteet itse, omilla rahoillaan. En ole vuosiin halunnut käyttää tummia vaatteita, enkä ole jakkupuku-tyyppiä. Nyt ostan niukan perusvalikoiman vaatteita ja kenkiä. Niillä pitää selviytyä, kunnes saan taloudellisen tilanteeni hieman paremmaksi. Hankin myös elämäni ensimmäisen kännykän, sillä se helpottaa pätkätyöläisen yhteydenpitoa ystävien kanssa. Tarvitsen sitä myös työssä, eikä tulevalla työantajallani ole ylimääräisiä puhelimia ja liittymiä. Saan kuitenkin lupauksen, että työpuhelut korvataan puhelulistausta vastaan. Listauksen maksan tietenkin itse.

Pakollisten hankintojen lisäksi osallistun ordinaatiokoulutukseen. Sen on tarkoitus antaa tulevalle papille alkuperehdytys työhön, sillä käytännön opetusta yliopistossa on ollut vain vähän. Käymme harjoittelemassa äänenkäyttöä hiippakuntakanttorin johdolla, annamme opetusnäytteet yläkoulun uskontotunnilla, saamme ohjausta kirkollisista toimituksista, pukeutumisesta ja monesta muusta asiasta. Koulutukseen on varattu viisi päivää ja ne kuluvat nopeasti: monia tärkeitä asioita ehditään vain hieman raapaista. Koulutuksessa näkyy myös kapitulin kiireisyys ja voimavarojen rajallisuus: kun saan aiheen opetusnäytteeseeni, huomaan että se sisältyy käytössä olevan uskontokirjan mukaan toisen ordinaatiokoulutettavan saamaan aiheeseen. Kysyn opetusnäytettä ohjaavalta kapitulin jäseneltä miten toimin asian kanssa ja hän sanoo, ettei ole lainkaan katsonut oppikirjaa. Saan luvan tehdä näytteen kirjassa seuraavana olevasta aiheesta.

Pappisvihkimys on aprillipäivänä ja työ alkaa seuraavana päivänä. Ystäväni ovat kaukana ja pappisvihkimykseen pääsyni varmistui melko myöhään. Vain äitini ja yksi ystäväni pääsevät paikalle, eikä ole aikaa varsinaisesti juhlia asiaa. Vietän vihkimyksen jälkeisen yön äitini luona, vanhassa huoneessani ja matkaan aamulla uuteen työpaikkaani tuttavien kyydillä. Heillä on onneksi asiaa sopivalle suunnalle ja saan matkatavarani heidän kyytiinsä. Omaan autoon minulla ei ole varaa virkapuku- ja muiden ostosten jälkeen. En myöskään voi mennä pyytämään autolainaa viiden viikon työpestillä. Auton puuttuminen haittaa merkittävästi työtä maalaisseurakunnassa, mutta ”kelpaan” paremman puutteessa: kävelen, ajan pyörällä ja lisäksi esimies yrittää jakaa työt niin että saan lähempänä olevat tehtävät.