Eräänä varhaislapsuuteni kesänä metsän rajan kaivetaan tasainen alue ja paikalle ilmestyy kasa lautoja. Isä on päättänyt rakentaa minulle leikkimökin. Se on ulkopuolelta punainen ja siinä on valkoiset ikkunankehykset ja nurkkalaudat, sekä pieni kuisti penkkeineen ja tukiristikoineen. Mökki on niin suuri, että sisälle mahtuu vuode ja pöytä. Ikkunoissa on suljettavat luukut. Minä saan päättää haluanko ikkunaluukkuihin kissan- vai sydämen muotoiset reiät ja tahdon tietysti kissan muotoiset.

Yhtenä kesänä isä istuttaa kuistin viereen papuja, jotka kiipeilevät kuistin tukiristikkoa pitkin. Niiden valko-punaiset kukat saavat mökin näyttämään mielestäni hyvin kauniilta. Naapureiksi ilmestyvät jossain vaiheessa ikivanha savolaismallinen soutuvene ja perheemme käytöstä poistettu auto. Molemmat pääsevät osaksi leikkejäni. Varsinkin auto on minulle mieluinen leikkipaikka ja tutkimuskohde.

Aluksi mökki on vain leikkipaikka, jossa vietän monta mielikuvituksen täyteistä hetkeä. Sekalaiset leluni ovat pahvilaatikoissa vuoteen alla ja nurkassa on pieni hylly kirjoja varten. Täällä parturoin nukkeni puolikaljuiksi ja kiinnitän nuppineuloilla kangaskaupan vanhoja näytepaloja Barbie-nuken ylle, kunnes nukke on täynnä neulanreikiä ja siltä irtoaa pää. Myöhemmin saan nukkua mökissä yksin kesän lämpimimmän ajan. Isä vannottaa, että minun on ehdottomasti lukittava ovi yön ajaksi, enkä saa päästää sisään ketään muita kuin hänet tai äidin. Kynttilöitä en tietenkään saa polttaa, jotta en sytyttäisi tulipaloa. Leikkimökin ja pihan väliä kulkiessa on myös katsottava jalkoihinsa, sillä kyykäärmeet tapaavat ottaa aurinkoa rinteessä ja matkan varrella olevalla hiekkakasalla.

Leikkimökin rauhassa leikkiminen ja yksin nukkuminen sopivat minulle hyvin. Mökki on sen verran sivussa pihasta, että vanhempani eivät kovin usein tule sinne. Illalla suljen vanhempieni makuuhuonetta kohti katsovan ikkunani verhot ja huokaan tyytyväisyydestä: tämä on minun oma maailmani, jossa minua ei pelota. Öisin saatan herätä kuuntelemaan sateen, tuulen, ukkosen tai eläinten ääniä mökin ulkopuolelta, mutta sisällä on mukavaa ja turvallista. Opin tunnistamaan äänen, jolla hirvet ja niiden vasat keskustelevat yöllä tullessaan syömään mökin takan kasvavaan vesakkoon. Niiden ynähtely on lempeää ja kotoisaa.

Koska kesämökkimme lähellä ei ole muuta asutusta, sinne eksyy harvoin ihmisiä. Eläimiä tienoolla liikkuu sitäkin enemmän. Ylärinteen kyykäärmeet harhautuvat toisinaan pihalle ja yritämme pitää kannan kurissa käärmeitä tappamalla. Sanotaan, etteivät muurahaiset ja käärmeet viihdy samassa paikassa, mutta mökillä se ei tunnu pitävän paikkaansa: molempia on runsaasti. Pihaa ympäröivissä linnunpöntöissä asustaa kirjosieppoja ja leppälintuja, tiaisista nyt puhumattakaan. Hiiri- ja varpushaukat käyttävät hyväkseen rinteen ilmavirtauksia ja joinakin öinä voi kuulla pöllöjen huutelevan toisilleen mökin- ja saunan savupiippujen päältä. Yksi upeimpia mökillä näkemiäni lintuja on huuhkaja, joka näyttää hämärissä lentäessään siivillä varustetulta tykinkuulalta.

Luonto yllättää toisinaan tunkeutumalla paikkoihin, joihin se ei ihmisen mielestä kuulu. Eräänä syyskesän iltana ullakolta kuuluu merkillistä kolinaa. Isä on varma että joku on murtautunut ullakolle ulkokautta. Hän ottaa taskulampun ja lähtee ottamaan selvää äänen aiheuttajasta. Äiti ja minä hiippailemme jännittyneinä perässä, sillä haluamme nähdä mikä kummajainen ullakolta löytyy. Kun isä avaa ullakon portaisiin johtavan oven, eteiseen vilistää lauma oravanpoikasia. Yksi oravalapsista yrittää kiivetä minua pitkin ylös kuin puuhun konsanaan ja kiljahdan yllätyksen aiheuttamasta säikähdyksestä.

Ainakin kerran pihapiirissä vierailee myös karanneita lehmiä. Ne kuljeskelevat ammuen ja pihan kasveja maistellen, kunnes niiden isäntä saapuu paimentamaan karjansa takaisin metsän takana olevalle laitumelle. Lehmien sorkkien jäljiltä mansikkamaa on kuin taistelutanner ja rastasverkot ovat täynnä reikiä. Minun mielestäni lehmien vierailu on jännittävä, mutta vanhempani taitavat olla eri mieltä.

Toinen jännittävä vieras lähimetsissä on karhu. Näemme metsässä sen ulosteita. Karhut ovat tuolloin harvinaisia ja tämäkin nalle on vain läpikulkumatkalla. Kyläläisiä karhu kuitenkin pelottaa ja sen kesän saamme hyödyntää marja- ja sienimaita aivan yksinämme. Karhusta emme näe vilahdustakaan, emme enää edes sen jälkiä.