Työnohjaajani on kova muistelemaan omia papin työn alkuvuosiaan. Tarinat ovat leppoisia ja opettavaisia, vaikka toivoisin että käsittelisimme selkeämmin ja suoremmin minun tilannettani. Kerran hän sanookin, että taitaa puhua liikaa menneitä, mutta se ei merkitse sitä että muistelot loppuisivat siihen.

Olen kuullut työtovereiltani niistä erilaisista metodeista, joita heidän työnohjaajansa ovat käyttäneet. He ovat saaneet pohtia omaa itseään työntekijänä, työyhteisöä, työtehtäviä, omaa asemaansa ja rooliaan työyhteisössä, sekä vahvuuksiaan ja heikkouksiaan monin eri tavoin ja monesta näkökulmasta. juuri sellaista olen kaivannut. Minun työnohjaajani ei käytä näin monipuolisia menetelmiä. Saan tehtäväksi pitää pari viikkoa työpäiväkirjaa. Se on vain minua itseäni varten –eli sitä ei käsitellä ohjauksessa. Lisäksi minun tulee laatia jokaiselle pitkän työnohjauksen kokoontumiskerralle raportti jostain itse valitsemastani työtilanteesta. Minun on määrä kirjoittaa raportit ja lähettää ne hänelle sähköpostilla viimeistään päivää ennen työnohjausta.

Aluksi raporttien väsääminen on mukiinmenevää ja jopa kiinnostavaa, mutta vähitellen se alkaa muuttua yhä kyllästyttävämmäksi ja turhauttavammaksi puuhaksi. Olen pitkässä työnohjauksessa, eli ohjaus kestää vuoden verran. Kokoontumisia ehtii olla niin monta, ettei minulla kerta kaikkiaan riitä jokaiselle kerralle jotain tärkeää sepustettavaa ja selostettavaa. Lisäksi ohjaajan sähköpostiyhteys tuntuu tökkivän ja yhä useammin hän sanoo, ettei ole saanut raporttiani. Ohjauksen viime metreillä alan ottaa mukaani kahdet paperikopiot raportista ja ohjaaja tavaa omaa kopiotaan samalla kun istun ”ohjattavana”.

Kun raporttien tekeminen alkaa tympiä, alan kirjoittaa jokaisesta työalasta vuorotellen. Joskus ohjaaja kysyy, miksi valitsin juuri kyseisen tilanteen raportin aiheeksi ja joudun toteamaan, että ”jostainhan se raportti piti väsätä”. Työyhteisössä kulkee perättömiä juoruja ja siellä on tukahdutetun vihan ja kaunan ilmapiiri, joka tuntuu epämääräisesti ilmassa. Näitä on oikeastaan mahdotonta vangita raporttiin. Joskus yritän piirtää kaavioita asiasta ja näin raportoida pinnan alla kulkevia tunnelatauksia, mutta ohjaajalla ei ole kiinnostusta tällaiseen. Palaan siis takaisin selostamaan kokousten kulkua ja muuta sellaista ja saan ohjaajalta palautteeksi pinnallisia huomioita.

Annan lempeästi palautetta ohjauksen puolivälin arvioinnissa siitä, ettei ohjaus minun kannaltani toimi parhaalla mahdollisella tavalla, mutta eihän se siitä mihinkään muutu: vanha koira ei opi uusia temppuja. Ohjaaja on eläkkeellä ja hänen omasta koulutuksestaan on jo kauan aikaa. Ehkä palautteeni on liiankin lempeää, en tiedä. Ne, jotka ovat kehuneet hänen ohjaustaan, ovat olleet poikkeuksetta kirkkoherroja. Uskon että jos olisin siinä asemassa, ohjauksesta olisi minullekin enemmän hyötyä. Opin kyllä ymmärtämään kirkkoherroja ja heidän työtään aiempaa laajemmin, mutta ihan sitä en ole tullut tänne hakemaan.

Ohjauksen katkaisee kesä, sillä ohjaajani ei halua pitää silloin istuntoja. Minun kannaltani kesän tauko on todella suuri puute. Kesän työkausi on minulle usein rankkaa aikaa ja olin ehdottomasti kaivannut ohjausta myös silloin. Tiedän, että kaikki ohjaajat eivät pidä kesällä koko kesän mittaista taukoa, mutta minkäs teet, tämä ohjaaja pitää. Tilannetta sotkee entisestään hänen lähipiirissään sattuva traaginen kuolemantapaus. Ohjauksia jää myös sen vuoksi pitämättä. Kun ohjaus syksyllä taas alkaa kesän tauon jälkeen, kuittaantuu koko kesäkausi yhdellä raportilla ja siitä käydyllä pinnallisella keskustelulla.

Työnohjaukselle asettamani tavoitteet eivät toteudu juurikaan, eikä niitä ole huomioitu hänen loppuraporttia varten tekemässään kysymyslistassa. Hän on kuulemma hukannut tavoitteeni. Laadin loppuraportin omien tavoitteideni pohjalta ja vien uuden kopion tavoitepaperista hänelle En ole löytänyt yhteenkuuluvuutta papiston kanssa. Tunnen itseni, jos mahdollista, vielä entistäkin orvommaksi pappien joukoissa. Olen pappi, mutten osa papistoa. Kun totean tuntevani itseni muutenkin yksinäiseksi tällä seudulla, hän kysyy ”oletkos sinä erakko?” Typerryn niin etten kykene edes vastaamaan, että käsittääkseni erakot valitsevat itse yksinäisyytensä, mutta minä kärsin tilanteesta kovasti. Tavoitteeni löytää motivaatio pastoraalien loppuun suorittamiseen ohjaaja on kuitannut kysymällä ”no, koskas sinä teet ne pastoraalit loppuun?” ja jatkamalla sitten ”ei niitä ole pakko tehdä. Tiedän pappeja, jotka eivät ole tehneet pastoraalejaan ja ovat olleet sinua pidempään töissä.” Niin kai sitten, mietin mielessäni. Olisin kaivannut pastoraalien hyödyn ja kirkon virkarakenteen pohdiskelua.

Viimeiset kuukaudet käyn ohjauksessa vain ja ainoastaan saadakseni todistuksen pitkästä työnohjauksesta. Sitä tarvitaan, jos joskus päätän hakea itse työnohjaajakoulutukseen. itse asiassa käyn jo toisaalla juttelemassa erään toisen työnohjaajakoulutuksen saaneen henkilön kanssa ja tunnen saavani muutamasta käyntikerrasta hänen luonaan paljon enemmän, kuin yli vuoden junnaamisesta varsinaisen työnohjaajani kanssa. Olisipa minulla ollut mahdollisuus päästä tälle työnohjaajalle aikanaan. No, sain kuitenkin todistuksen pitkästä työnohjauksesta ja oivalluksiakin tuli tehtyä. Aivan erityisesti oivalsin, miten tärkeää on valita työnohjaaja huolella.