Aloitan toisessa papinpaikassani kesäkuun alussa. Muutto ja stressi saavat minut sairastumaan sitkeään kesäflunssaan. Aivastelen, niistän ja yskin läpi ensimmäisten työviikkojen. Yritän selviytyä kaikin voimin ilman sairaslomaa, sillä kesä on kiireistä aikaa ja haluan selviytyä töistäni. Pätkätyöläinen antaa itsestään mahdollisimman huonon kuvan, jos hän sairastuu heti lyhyen työpätkän aluksi.

Kolmen kesäkuukauden ohjelmaan kuuluu kaksi rippikoululeiriä ja sekalaisia papin työtehtäviä. Ensimmäinen rippileiri alkaa pian, eikä sen ohjelmaa ole suunniteltu. Vaikka minulla on kokemusta rippikoulusta isosen ja opettajan näkökulmasta, en ole aiemmin ollut päävastuussa rippikoululeirin sujumisesta, tai tehnyt leirin ohjelmarunkoa. Kasaan riparia vetävän tiimin kokoon ja kerään heiltä tietoja paikallisista käytännöistä, ruokailuajoista, vierailuista ja muista tarpeellisista asioista. Seurakunnassa on totuttu siihen, että pappi hoitaa nämä asiat itsenäisesti, eikä hänen päätöksiinsä puututa tai niitä kommentoida. Tunnen oman kokemattomuuteni vahvasti, mutta yritän parhaani ja toivon ettei leiristä tule aivan fiaskoa.

Leirin opettajat ja isoset lähtevät leirimajalle leirin alkua edeltävänä iltana. Viimeinen ilta ennen rippikoululaisten tuloa käytetään valmisteluihin ja tutustumiseen. Minulle tuo päivä on kiireinen, sillä nuoriso-ohjaaja on ilmoittanut että hänellä on henkilökohtaista menoa. Hän on luvannut tulla paikalle vasta, kun on aika lähteä kohti leirimajaa. Leiritarvikkeiden kasaaminen jää siis minun tehtäväkseni. Siinä omia kamppeitani seurakuntatalolle polkupyörän tarakalla kuljettaessani ja leirin yhteisiä tavaroita kasaillessani toinen nilkkani vääntyy pahasti. Tiedän että jalka pitäisi saada kohoasentoon, lepoon ja kylmään kääreeseen. Ymmärrän että minun olisi syytä käydä lääkärissä kuvauttamassa nilkka, mutta tuohon kaikkeen ei kerta kaikkiaan ole aikaa. Nilkutan sitkeästi eteenpäin.

Isoset kokoontuvat paikalle ja odotamme tavarakasojen ja laukkujen keskellä nuoriso-ohjaajaa autoineen. Silloin tulee ilmoitus: hän ei tulekaan vielä, vaan mahdollisesti vasta iltayöstä tai seuraavana aamuna suoraan leirimajalle. hän ilmoittaa valoisasti, että saamme mennä leirimajalle ominemme. Siihen hänellä ei kuitenkaan ole suoraa vastausta, miten tuo leirimajalle siirtymisemme käytännössä tapahtuu, sillä minullahan ei ole autoa. Leirimajalle on useita kymmeniä kilometrejä ja olen ymmärtänyt, ettei kirkkoherra katso taksilaskuja hyvällä. Onneksi yhden isosen vanhemmat lupaavat kuljettaa meidät autollaan, vaikka se merkitseekin heille kahta ajokeikkaa. Näin pääsemme leirimajalle majoittumaan ja valmistautumaan leirin alkuun. Olen onneksi päässyt käymään paikalla pari päivää aiemmin, joten minne olemme menossa.

Seuraavana aamuna tulevat leiriläiset, mutta nuoriso-ohjaajaa ei näy vieläkään. Lopulta hän ilmestyy ensimmäisen leiripäivän iltana ja on henkisesti melko epävakaassa tilassa. Hän tulee suoraan läheisensä hautajaisista ja miettii moneen kertaan ääneen, voiko hän jäädä leirille. Minua on siihen mennessä jo valistettu, että hän olisi saattanut jättää kokonaan tulematta –sellaistakin on sattunut. Kuulen myös, että kukaan vakituisista papeista ei suostu lähtemään leirille hänen kanssaan, joten hänet lykätään aina kesäteologin pariksi. En ihmettele yhtään, miksi niin on. Hän on loistava tunnelmanluoja ja mukava ihminen, mutta rippikoulu ei ole hänen vahvuutensa.