Rippileirin jatkuessa leiriläiset osoittautuvat erittäin vilkkaiksi, isoset toimiviksi ja nuoriso-ohjaaja persoonalliseksi. Vilkkaan ja rajoja kokeilevan nuorisolauman johtamiseen ja opettamiseen tarvittaisiin yhteen hiileen puhaltava ja kokenut johtoporras, jota meillä ei siis ole. Nuoriso-ohjaaja tuskailee palavereissa hautajaisiin ja kuolleisiin liittyvää ahdistustaan, sekä suruaan ja minä aivastelen, niiskutan ja linkutan. Leirin puolivälissä nuoriso-ohjaaja lähtee lääkäriin, ei kylläkään henkisen epätasapainon vuoksi, vaan hänelle tehdään ennakolta sovittu suoliston varjoainekuvaus. Minäkin haaveilen lääkäriin pääsystä, sillä olen kuumeinen ja poskiontelot tuntuvat turvonneilta. Myös nilkka on kipeä, aivan mustelmilla ja turvonnut. Seisominen ja leirimajan maastossa käveleminen eivät helpota tilannetta, mutta leiristä vastaavana en voi vain jäädä hoitamaan itseäni.

 

Seuraava kaaos koittaa, kun nuoriso-ohjaajaa ei kuulu takaisin lääkärireissultaan. Myös leirin keittiössä tuntuu olevan jokin kaaos, sillä erään emännän kesäapuna toimiva poika on ajanut nokkakolarin toisen auton kanssa leirimajan kapealla tiellä. Ilmenee, että hän on ajanut yhteen lääkäristä palaamassa olleen nuoriso-ohjaajan kanssa. Kolarista selviydytään onneksi peltivaurioilla, mutta tapahtuma ei paranna yhtään nuoriso-ohjaajan henkistä hyvinvointia. Kuulemme nyt palavereissa vuolaita selostuksia myös kolarista, apupojan osuudesta siinä ja varjoainekuvauksen kulusta, sekä valkosiesta liemestä jota hän on joutunut nielemään.

Vaikka leirimaja on kohtuullisen kaukana kaupungista, on yritteliäillä nuorilla tapana hankkiutua tapaamaan leirillä olevia ystäviään. He tulevat tietysti mieluiten aivan muulloin kuin vierailuaikana. Saamme isosten kautta vihiä siitä, että joukko nuorten kavereita olisi eräänä iltana tulossa leirialueelle ja niin tapahtuukin. Muutama nuori ilmestyy alueelle riehumaan ja tekemään tihutöitä. Kun lähdemme tarkastamaan aluetta, he poistuvat metsään huutelemaan törkeyksiä ja kuin tilauksesta Suomen kesä pudottaa rivakan sadekuuron heidän niskaansa. huutelu loppuu kuin seinään. Vierailijoiden merkittävimmäksi aikaansaannokseksi jää majoitusrakennusten rakenteista revityistä laudoista kyhätty ylösalaisin oleva risti. Puramme sen vaivihkaa ennen kuin nuoriso-ohjaaja ehtii nähdä sen, sillä tiedämme että se järkyttäisi häntä pahasti.

Seurakunta on palkannut nuoren aikuisen yövahdiksi rippileirien ajaksi. Meidän leirimme yövahtiasia vain on syystä tai toisesta jäänyt osin hoitamatta. Leirin edetessä joudun joka päivä neuvottelemaan yövahdiksi valitun henkilön kanssa ehdoista, joilla hän suostuu tulemaan ja hoitamaan tehtäviänsä. Milloin on kyse työajasta ja milloin kyydistä leirialueelle ja sieltä pois. Soitan kyllästyneenä yövahdit valinneelle papille, joka pitää samaan aikaan rippileiriä seurakunnan toisessa leiripaikassa. Heillä ei ole ongelmia yövahtien kanssa ja työtiimikin toimii loistavasti. Saan papilta vain kehotuksen koettaa selviytyä jotenkin parhaaksi katsomallani tavalla. Jonakin yönä joudun toimimaan itse yövahtina, kun muutakaan ratkaisua ei löydy.

Lopulta totean tilanteen leirillä olevan ainakin hetkellisesti niin rauhallinen ja normaali, että voin ajatella lääkäriin menemistä. Onnistun kerjäämään autokyydin kaupunkiin eräältä keittiöapulaiselta. Hän kylläkin ilmoittaa, ettei halua toimia taksinkuljettajana ja uhkaa laskuttaa matkasta seurakuntaa. Yhtä kaikki, pääsen terveyskeskukseen. Siellä minut vastaanottaa ja tutkii nuori kesälääkäri. Hän toteaa, että minulla on tulehdus poskionteloissa, kuten olen jo itsekin diagnosoinut. Jalastani ei löydy nivelsiteiden revähtymää vakavampaa vaivaa. Saan lääkäriltä napakan käskyn pitää jalka levossa ja koholla. Turvotusta ja mustelmaa pitäisi lisäksi hoitaa kylmällä. Selitän lääkärille, että olen pitämässä rippileiriä, mutta hän ei kerta kaikkiaan kykene ymmärtämään miten se voisi estää minua lepäämästä joitakin päiviä jalka koholla. Yritän aikani selittää hänelle ettei rippikoululeirin opettaja ehdi lepäilemään, mutta tunnen puhuvani seinälle ja minulla on jo kiire takaisin leirille.

Kun rippileiri viimein loppuu konfirmaatioharjoitukseen, tunnen että voisin nukkua viikon yhtä kyytiä. Pääsen kuitenkin nukkumaan vasta sen jälkeen, kun olen pitänyt vihkiharjoitukset elämäni toiselle vihkiparille. Morsiamen ilme on nyreä, kun hän katsoo papin uupunutta olemusta ja leirillä nyhjääntynyttä vaatepartta. Näytän taatusti kamalalta ja pysyn tuskin hereillä. Kukapa haluaisi sen näköisen papin suureen juhlaansa?