Selvittelen tilannettani lääkärin kanssa. Toteamme, että risainen työhistoria ja ne monet vuodet, jotka olen jo ehtinyt tehdä töitä ilman kunnon lomia, painavat taustalla. Siihen lisätään sitten nykyisen työyhteisön ongelmat, perehdytyksen puute ja minulle uutena työntekijänä sälytetty työmäärä. Olen myös aloittanut pastoraalikurssien käymisen, kun olen vakinaisessa työpaikassa ja voin osallistua koulutuksiin  -ja kaiken rehkimisen lopputulos on tässä. Joudun kahden viikon sairaslomalle verenpainepiikkien vuoksi. Saan lääkäriltä kehotuksen mennä lomani ajaksi jollekin toiselle paikkakunnalle ja sen jälkeen muuttaa pois työpaikan yhteydessä olevasta asunnosta, mutten jaksa edes ajatella asiaa kunnolla. Olen joutunut muuttamaan niin paljon, etten halua mitään muuta hartaammin, kuin saada asua paikallani, samassa asunnossa. Se, että törmään pihalla ja käytävässä jatkuvasti työtovereihini, on pientä kokemaani jatkuvaan muuttamiseen verrattuna. Olen niin väsynyt että aluksi vain nukun, nukun, nukun ja silloin on aivan sama missä osoitteessa vuoteeni sijaitsee.

Poissa ollessani joutuu nuoriso-ohjaaja puolustamaan minua esimiehelle, sillä tämä ilmoittaa, ettei ymmärrä ja hyväksy sairaslomaani. Nuoriso-ohjus ilmoittaa painokkaasti, että kuka tahansa olisi sairastunut minun sijassani. Kun palaan, on joitakin työtehtäviäni siirretty kaikessa hiljaisuudessa muille työntekijöille. Kaipaan keskustelua sairastumisestani ja siitä, mitä on mielekästä siirtää muille, sekä mitä työpaikalla voitaisiin yleensäkin hoitaa toisin. En kuitenkaan uskalla kerjätä ”verta nenästäni” ottamalla asiaa esiin kirkkoherran kanssa. Alan kaikessa hiljaisuudessa katsella muita työpaikkoja, vaikka olin hartaasti toivonut voivani jäädä tähän työpaikkaan.

Olen työskennellyt kolmatta vuotta pappina, kun kuulen ensi kertaa käsitteen ”kehityskeskustelu”. Minun aikani kehityskeskusteluun on papeista viimeisenä. Kun menen kirkkoherran huoneeseen, saan kuulla että muut ovat täyttäneet jonkin lomakkeen keskustelua varten. Minulle kirkkoherra ei ole lomaketta antanut, sillä ei ole pitänyt sen täyttämistä tarpeellisena minun kohdallani. Kysyn miksi hän näin ajattelee ja vastaus on, että olen ollut talossa vasta vähän aikaa. Minulla on kuitenkin työhistoriaa takanani ja olen ehtinyt tässä paikassa kuluneiden kuukausien kuluessa hahmottaa työtäni kohtuullisesti. Mielestäni olisi kohtuullista, että minut asetettaisiin keskustelussa samalle viivalle muiden pappien kanssa.

Kirkkoherra ilmoittaa, että hän haluaa käydä kehityskeskustelun kanssani ”vapaasti” ja toteaa että eräät omaiset ovat valittaneet minun olleen muistotilaisuudessa kiireisen oloinen joskus kuukausia sitten. Ihmettelen keskustelun kulkua ja sitä, miksi kirkkoherra ottaa asian puheeksi vasta nyt. Olisin halunnut kuulla asiasta ajoissa, jotta olisin voinut keskustella omaisten kanssa tilanteesta ja kehittyä työssäni tämänkin palautteen myötä. Tunnen että näin käydyssä kehityskeskustelussa on kyse ennen kaikkea esimiehen vallankäytöstä alaistaan kohtaan. Sittemmin havaitsen, ettei tämä kirkkoherra valitettavasti ole aivan ainoa lajiaan.