Sinä kesänä jonka alussa synnyn, me asumme mökillä. Äidille kesä mökillä vastasyntyneen kanssa merkitsee vedenkantoa, veden lämmitystä ja käsipyykkiä. Isä on matkatöissä ja niinpä äiti on pitkiä aikoja yksin kanssani. Syksyllä muutamme kaupunkiin puolitoistakerroksisen omakotitalon yläkertaan. Käytössä on keittiö ja olohuone, sekä makuualkovi. Pinnasänkyni mahtuu alkoviin vanhempieni sängyn viereen. Kylmää ja lämmintä tulee hanasta ja valot saa katkaisijaa kääntämällä.

Vanhempieni vuokraama asunto sijaitsee rauhallisella alueella. Olen kuitenkin liian pieni mennäkseni kadun yli yksin, eikä talossa asu muita lapsia. Naapurissa, pensasaidan takana asuu ikäiseni poika, mutta isä ei jostain syystä pidä heidän perheestään. Saan kuitenkin leikkiä pojan kanssa. Joskus isä leikkisästi kutsuu pojan meille kylään. Kun vähän myöhemmin yritämme mennä sisään, ovikelloa korjaamassa oleva isäni raivostuu ja ajaa leikkitoverini pois. Asiaa ei auta se, että poika yrittää muistuttaa isälle miten tämä itse kutsui hänet kylään. Myös minä saan osani isän raivonpuuskasta ja istun olohuoneen tuolin takana itkemässä, kunnes äiti palaa töistä kotiin. Vie aikaa, ennen kuin naapurin poika alkaa taas huolia minut mukaan leikkeihinsä.

Eräänä päivänä isä sopii kadun toisella puolella olevan talon tytön vanhempien kanssa, että tämä voisi tulla meille leikkimään kanssani. En tunne tyttöä kunnolla, sillä hän on minua hieman vanhempi ja niinpä pyydän isältä että naapurin poika saisi tulla hänen sijastaan. Se ei käy. En halua, enkä osaa vielä leikkiä samaa leikkiä yhdessä toisen lapsen kanssa. Lelujen jakaminen toisen lapsen kanssa ei suju isäni kehotuksesta huolimatta ja lopulta isäni antaa minulle selkäsaunan tytön nähden. Tunnen itseni nöyryytetyksi.

Kun ostamme pakastimen, sanovat omakotitalon omistajat etteivät he halua kuunnella sen hurinaa ja niin muutamme kerrostaloon vuotta ennen kuin aloitan koulunkäynnin. Kerrostalo sijaitsee korkealla mäellä, keskellä laajaa kerrostalojen rykelmää. Pihapiirissä on paljon ikäisiäni lapsia ja he kulkevat isona, uutta lasta peittelemättömän uteliaasti töllistelevänä laumana. Tähän saakka minua on kielletty menemästä yksin pihalle ja isä on valvonut kenen kanssa olen tekemisissä. Nyt hän työntää minut äkkiä ovesta ulos ja käskee tutustua muihin lapsiin. Tilanne on minulle ennen kokematon, olen ujo ja yksin kasvanut lapsi. Kun menen portaat alas kohti ulko-ovea, pelästyn lapsilauman tuijotuksesta ja palaan itkua tuhertaen sisään. Isä käskee minut uudelleen ulos.

Yritän pari kertaa mennä pihalle, mutta törmään aina tuijotukseen ja lasten kuiskutteluun ”tuo on se herkkä”. Lannistun ja menen istumaan portaille, ovemme taakse. En uskalla pyrkiä sisään, enkä uskalla mennä ulos. Äkkiä kotiovi aukeaa ja isä käskee minut sisään. Sisällä hän ottaa nahkaisen vyönsä ja suomii minua niin että lyöntien jäljet näkyvät selvästi vielä illalla, kun istun kylvyssä. Kiemurtelen itkien lattialla ja pyydän häntä antamaan vyön minulle ja lopettamaan. Yritän tavoitella vyötä, jotta lyönnit lakkaisivat. Isä ei lopeta, vaan vimmastuu entistä enemmän siitä että itken. Niin siinä aina käy: kipu saa minut itkemään ja se ärsyttää isää entistäkin enemmän. Hetket tuntuvat ikuisuudelta ja näen miten pöly lentää auringon piirongin jalkoihin heittämässä valokiilassa. Mietin että kun tulen isoksi, minua ei enää lyödä. Myöhemmin vanhoja valokuvia katsoessani näen, että noina vuosina katseeseeni hiipii varautuneisuus ja epäluulo.

Kun äiti aikanaan palaa töistä, kysyy hän isältä mitä on tapahtunut. Hän näyttää surkealta minua katsoessaan ja yrittää sanoa minulle jotain mukavaa ja lohduttavaa. Seuraavana päivänä isä käy puhumassa pihan lapsille ja pyytää että nämä ottaisivat minut mukaan porukkaansa. Kun pääsen pihalle ilman tuijotusta ja kuiskuttelua ystävystyn pihapiirin lapsilauman kanssa nopeasti. Hyppäämme narua, rakennamme majoja ja leikimme kaikkea perheleikistä piilosleikkiin. Koska meitä on paljon, ei pihalla tarvitse koskaan olla yksin: joku muukin on aina samaan aikaan ulkona.

Koulun alkaminen laajentaa entisestään kontaktejani muihin lapsiin. Saan luokkatoveristani parhaan ystävän, jonka luona voin käydä kylässä ja kuiskutella salaisuuksia. Nyt ystäväni saavat joskus käydä meillä ja minä tunnen olevani joukon jäsen. Pidän syntymäpäiväkekkereitä ja saan kutsuja toisten juhliin. Isä pelkää että saan huonoja vaikutteita ja ”aineita” parhaan ystäväni lääkäriperheestä, mutta äiti naurahtaa moisille kuvitelmille.