Kiitos pätkätyössä viettämieni vuosien, olen ehtinyt vastata lähes kaikista yleisimmistä työaloista: rippikoulu-, nuoriso-, lapsi-, perhe-, aikuis-, diakonia- ja lähetystyöstä. Olen kuullut suositeltavan, että työaloja kierrätettäisiin, mutta tiedän että jotkut papit ovat tehneet lähes koko uransa yhden ja saman työalan vastaavana pappina. Kierto on mielestäni hyväksi sikäli, että sekä papit, että työalat saavat näin haistella toisinaan uusia tuulia. Pari ensimmäistä vuotta uudella työalalla menevät kuitenkin aina opetteluun ja oman työotteen löytämiseen, joten liina nopea kierto ei ole hyväksi kenellekään. Erityisesti rippikoulu- ja nuorisotyössä on usein ongelmana pappien liian tiuha vaihtuvuus. Näille työaloille hakevat ovat pääosin nuoria, vasta valmistuneita pappeja ja he viihtyvät usein ensimmäisessä työpaikassaan vain pari vuotta.

Olen ollut pisimmän ajan työurastani nuoriso- ja rippikoulupappina ja alan vähitellen kaivata uusia haasteita. Kun nuoriso-ohjaaja vaihtaa työpaikkaa, totean että minunkin on aika vaihtaa vastuualuetta. Arvelen että työalan vaihtamiseen olisi konkreettisia mahdollisuuksia, sillä meille on tulossa yksi uusi pappi töihin kirkkoherran tehtäviä sijaisena hoitaneen papin tultua valituksi uudeksi kirkkoherraksi. Vasta valittu uusi pappi on haastatteluissa ilmaissut olevansa avoin mille tahansa työalalle. Juttelen asiasta työnohjaajani kanssa ja hän rohkaisee vaihtoon, eikä kirkkoherrakaan tyrmää ajatusta. Hän kaavailee, että voisin siirtyä lähetystyöhön. Olen innoissani ajatuksesta, sillä lähetys on työala, josta minulla on vähiten kokemusta ja alan alustavasti perehtyä työalan papereihin.

Seurakunnan tiedotuslehden ilmestyessä luen kiinnostuneena uuden papin haastattelua. Hämmästyn ja järkytyn tavattomasti, kun pappi ilmoittaa lehtijutussa, että hänen työalakseen tulee lähetystyö. Samaan aikaan esimies soittaa minulle ja kysyy enkö mitenkään voisi ajatella jatkavani rippikoulu- ja nuorisotyössä. Uusi pappi on ilmoittanut, ettei hän sittenkään ota vastaan nuoriso- ja rippikoulutyön vastaavan tehtäviä ja kirkkoherra on lupaillut hänelle työalaa, jota oli jo aiemmin lupaillut minulle. Ilmoitan, etten todellakaan voi ja nieleskelen katkeria kyyneliä.

Ilmenee, että kirkkoherra on lupaillut myös kappalaiselle vaihtoa diakoniapapin tehtävistä lapsityön teologin tehtäviin. Kun kieltäydyn jatkamasta nuorisotyössä, suostuu kappalainen siihen että minä saan sittenkin lapsityön papin pestin. Ymmärrän hyvin, että vaihto olisi kappalaiselle tarpeen, sillä diakoniatiimi on harvinaisen hankala. Muutama vahva persoona pompottaa tiimissä heikompiaan, mukaan lukien kappalaista. Lapsityö yi sekään ole kovin helppo työala, sillä johtava lapsityön ohjaaja on oma persoonansa ja työtä tehdään paljon yhteistyössä naapuriseurakunnan kanssa. Kyseinen seurakunta sattuu olemaan se, missä jouduin naispappina vastatuuleen. Pidän silti oman työmotivaationi säilyttämisen kannalta tärkeänä sitä, että saan vaihtaa työalaa nyt.

Pohdimme muutaman työtoverin kanssa tilannetta ja kummastelemme mistä lähtien viimeisinä tulleet työntekijät ovat saaneet valita minkä työalan tahtovat ja me pidempään olleet jäämme nuolemaan näppejämme. Tuntuu oudolta, että työntekijät saavat kaiken lisäksi lukea asian lehdestä ennen kuin siitä keskustellaan työyhteisössä. Harmittelen sitä, että kirkkoherra on ilmeisesti lupaillut samaa työalaa kahdelle eri ihmiselle. Olisin toivonut, että hän hoitaa asian hieman jämäkämmin, mutta ilmeisesti kiire ja työn valtava määrä ovat vaikuttaneet hänen toimintaansa tässä asiassa.