Saan tällä kertaa pidettäväkseni vain yhden rippikoulun. Seurakunnan rippikoulutyöstä vastaava teologi on omintakeinen opettaja ja hän on laatinut oman ajattelunsa mukaisen rippikoulusuunnitelman. Leirille kanssani lähtevä nuoriso-ohjaaja arvostaa papin oppeja yli kaiken ja sovin hänen kanssaan, että käytämme nuorisopapin leirisuunnitelmaa. En osaa varautua siihen, että nuoriso-ohjaaja olettaa minun noin vain kertomatta tietävän, miten nuorisopappi on rippikouluun liittyvät asiat hoitanut ja mitä milloinkin on tapahtunut. Joudun jatkuvasti arvailemaan, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Onnittelen itseäni, kun leiri aikanaan on ohi ja olen onnistunut edes kohtuullisesti esittämään nuorisopappia. Jälkikäteen kuulen, että nuoriso-ohjaaja haluaisi pitää rippikoululeirejä vain nuorisopapin kanssa ja on ollut joillekin sijaisille todella ilkeäkin. Minulle hän ei sentään ollut sitä.. Kuulemaani maistellen ihmettelen, voivatko kirkon työntekijät todellakin valita mitä tekevät ja kenen kanssa –ja saako työkavereita kohdella huonosti ilman että kukaan puuttuu asiaan. Saa ilmeisesti.

Loppukesästä saan viimeinkin hankittua auton. Se on pieni käytetty auto, jolla on ajettu melko paljon, mutta se liikkuu. Työ helpottuu valtavasti, kun työpisteiden välien kulkuun ei enää mene enemmän aikaa kuin itse työn tekemiseen. Minun ei myöskään tarvitse enää kerjätä muita huomioimaan, etten pääse kaukana oleviin työpisteisiin ilman kyytiä. Myös vapaa-ajanvieton mahdollisuudet laajenevat, kun pääsen kulkemaan. Tutustun naapurikaupunkeihin ja pääsen tapaamaan ystäviäni. Aluksi ajaminen on haparoivaa, sillä olen ollut vuosien ajan satunnaisten tuttavilta lainattujen menopelien varassa. Autolla ajamiseen pätee onneksi sama, kuin polkupyöräilyyn: kerran opittu taito palautuu käytössä mieleen.

Teen viimeisinä työttömyysjaksoinani toimituskeikkoja lähiseurakuntiin. Ennen auton hankintaa sekään ei ollut mahdollista. Mietin miten monin tavoin helpommalla olisin päässyt, jos olisin heti saanut pidemmän sijaisuuden paikasta toiseen heittelyn sijaan. Minun elämäni tuntuu aina menevän vaikeimman kaavan mukaan, syystä tai toisesta. Pohdin tulevaisuutta ja toivon ymmärtäväni paremmin tuomiokapitulin toimintatapoja ja niiden perustaa.

Huhun mukaan kapituli on minun ja kanssani samaan aikaan vihittyjen kohdalla tehnyt pientä kokeilua. He ovat antaneet ainakin osalle meistä aluksi lyhyen virkamääräyksen ja toivovat sen vähentävän jatkossa halukkuutta vaihtaa työpaikkaa usein. Toivon että huhu on väärä, sillä ainakin minun kohdallani lyhyet virkamääräykset ovat johtaneet kasvavaan juurettomuuden tunteeseen. Lyhyisiin sijaisuuksiin lupautuessani kuvittelin naivisti, että paikat sijaitsevat kohtuullisen matkan päässä toisistaan ja että edes jokin paikkakunta olisi minulle entuudestaan tuttu. Nyt kun teen vain 50 % töitä, ehdin pohdiskella mihin olen tullut, mutta en tiedä minne olen menossa.